Väärä asuvalinta voi pilata työpäivän oikein kunnolla. Tänään olo on kuin nakkimakkaralla, jolle on tungettu päälle liian kireä kuori.
Kunpa saisi laittaa väljät housut jalkaan ja hupparin päälle. Kärsimystä edessä vielä reilut 4 tuntia....en ala.
Pumpkin-head
torstai 26. helmikuuta 2009
tiistai 24. helmikuuta 2009
Punttiksella

Viikon tauon jälkeen pystyin taas puntille lähtemään. Kaikki sujui jotenkin, oikeastaan hyvin. Soutulaitteessa jaksoin, liikkeet oli puhtaita ja lopussa vetäsin vielä kunnon hien pintaan kuntopyörällä.
Näinpähän siellä sitten mun entisen fyskahoitajan (olkoon nimi Timo tällä kertaa), jonka luona kävin pari kertaa hoidattamassa selkää. Olin tekemässä kulmasoutua kässäreillä ja kesken sen Timo moikkaa ja tokaisee mulle: "toi näyttää liian helpolta, lisää painoa" ja virnistys perään. Tämän jälkeen itse nappaa telineestä yhdet 6 kg:n painot ja yhdet 3 kg:n painot. Ottaa jumppapallon, menee tasapainottelemaan sen päälle polvilleen ja aloittaa punttien nostelun. On varmaan ihan tehokas liike, mutta kyllä mua huvitti hieman kun Timo otti pienemmät painot kätösiinsä sen heiton jälkeen. :)
perjantai 6. helmikuuta 2009
Ei ikinä niin terve
Kappas, aika on mennyt taas niin nopeasti etten ole tännekään ehtinyt pahemmin kirjuutella. Mitäs kaikkea tässä nyt on tapahtunut sitten viime kirjotetun....
a) Vuosi vaihtui ja olin kännissä. Jep. Piti ensin jäädä kotiin "turvaan", mutta sitten tuli tylsää ja kilautin kaverille. Baariinhan sitten eksyin ja siellä törmäsin pariin duunikaveriin. Muutaman drinksun vetäisin, toinen duunikavereista yritti tanssia lambadaa mun kanssa ja tanssilattialla reidet petti alta. (Olin aamulla käväissyt salilla jalkatreeneissä. Seli, seli.) Eipä siitä illasta sen kummoisempaa, kotiin pääsin turvallisesti.
b) Olin tuossa kolmisen viikkoa ihan intoa täynnä ja hyvillä mielin kun olin terveenä. Nyt en ole, flunssa iski, taas. Toivottavasti pääsen siitä pian eroon, nimittäin se ei kuulunut mun suunnitelmiin laisinkaan. Kokeilen tässä juuri duunikaverin käyttämää rohtoa oireiden lievittämiseksi eli rommiteetä. Taidan ehkä hiukan huijata, koska jätin teen pois ja korvasin sen colalla. Kyllä se silti lämmittää sisuksia...heh.
c) Taas on iskenyt ihan mieletön tatskakuume ja nyt haluaisin tehdä jotain sen eteen. Katotaan jos vaikka Helsinki Ink -tapahtumassa saisin jotain kuvaa teetettyä. Liian monta ideaa on päässä muhimassa ja ne pitää saada esille ihoon.
d) Olen edelleen sinkkuna ja katselen ihan mielelläni ympäriinsä tällä hetkellä. Huomaa että alkaa olla kevättä rinnoissa *wink* kun joka puolelta löytyy jotain kivaa ja "mielenkiintoista". Kaikessa rauhassa, kaikessa rauhassa...
e) Nyt ekana hoidetaan tämä flunssa veke....mo!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)