Arvatkaas mitä siitä saa kun monen viikon tauon jälkeen päättääkin antaa kaverin tarjota skumppaillan sulle? Siitä saa flunssan ja morkkiksen. Nyt alan tajuamaan vihdoinkin sen, ettei juominen ole mulle hyväksi. (Noh, kelle se nyt oiskaan..)
Neljä pulloa kuohuviiniä meni kahteen pekkaan, käytiin syömässä tapas-annokset siinä välissä, hukkasin (tai siis huomaamatta jätin) kännykkäni yhteen baariin, siellä tapasin neljä miestä, joiden kanssa jatkoin matkaa toiseen baariin. Olen näköjään myös antanut numeroni jollekin miehelle jonka kanssa olen jutellut. Ja mitään kunnon muistikuvaa tästä tapahtumasta ei tietenkään ole tallentunut omalle kovalevylle päässä. Silti, näin lyhyen tuttavuuden jälkeen vaikuttaa ihan kivalta kundilta.
Muistan että baarissa numero kaksi tuli yllättäen tosi paha olo ja ennen kuin ehdin ajatellakaan vessaan juoksemista oli pakko kääntyä ja oksentaa puolet tapaksista ulos. Yllättävän hyvä olo tuli sen jälkeen ja jatkoin jutustelua kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hyvä minä.
Eilen sitten hain puhelimen takaisin kotiin ja nyt kärsin tukkoisesta nenästä, hyvin lievästä kurkkukivusta ja lievästä päänsärystä. Enpä taidakaan mennä salille, niin kuin olin aiemmin suunnitellut. Kyllä tässä on pidettävä taas lakkoa alkoholista, kun fiilis on ollut niin paljon parempi ilman sitä. Tulee vaan kipeäksi samantien.
Pumpkin-head
sunnuntai 14. helmikuuta 2010
maanantai 8. helmikuuta 2010
Nip and tuck
JOS mulla olisi rahaa, niin aivan varmasti olisin Botuliiniklinikan (tai vastaavan lafkan) asiakas. Mielestäni siinä ei ole mitään väärää jos haluaa hieman parannella itseään. Jos kauneuden edestä joutuu muutenkin kärsimään, niin miksei sitten kunnolla.
Tiedän jo mitä kaikkea tekisin:
.....
.....
Ainakin hampaat aion korjata, ainakin.
Tiedän jo mitä kaikkea tekisin:
- Kasvojen ihon hionta
- Tissit
- Mahdollinen nenäleikkaus (tai vähintään konsultaatio)
- Jos löytyy sellainen pakaroiden/lantion pyöreyttämis-operaatio, niin yksi sellainen kiitos
- Hampaiden korjaus (esteettinen)
.....
.....
Ainakin hampaat aion korjata, ainakin.
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Eettisyys ja moraali
Kaveri laittoi mulle linkin eräästä avoimesta työpaikasta ja oli sitä mieltä että mun on haettava sitä. Toimenkuva on juuri sellainen josta mulla on kokemusta erittäin paljon ja olisin ns. aivan täydellinen siihen. Pientä pokkaa täytyy kyllä olla jos sitä haen, koska kyseessä olisi aiemman työpaikan kilpailija.
Ei kai sillä nyt ole mitään maailman väliä jos haen töitä kilpailijalta kun on kerta kyseessä oma leipä? Sitten tulee mieleen se, että mitä jos yrittävät hyötyä musta väärällä tavalla jos paikan saan? Tuskin mulla mitään kovin suuria ammattisalaisuuksia on takataskussa, joista voisi heille olla hyötyä. Vai onko?
Voi olla etteivät ole edes kiinnostuneita ottamaan haastatteluun mun taustan takia. Luulevat että olen edelleen lojaali. Onhan mulla tietenkin vaitiolovelvollisuus ja osaan käyttää järkeäni, niin ettei mitään typerää tule sanottua tms. Silti....mietityttää paljon.
Kookosprojekti jatkuu, helposti kyllä huomaa kuinka päänahka ei tästä kuivasta ilmasta tykkää. Kolmantena päivänä (kun on öljyhoidon tehnyt) alkaa taas kuivamaan ja kutiamaan. Nyt siis hoitoa pitäis tehdä sen 3-4 kertaa viikossa, riippuen siitä kuinka usein hiuksia tarvitsee pestä. Itse en turhaan pese hiuksia liian usein, ellei ole kovin rasvoittuneet tai muuten vaan likaiset. Projekti jatkukoon.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010
The Projekti
Sujuu hyvin toisen käyttökerrankin jälkeen.
Päänahasta on lähtenyt taas pahimmat kuivat kerrostumat pois, eikä tunne melkein mitään kun sormenpäillä kokeilee. Päänahan iho tuntuu pehmeältä eikä kiristä. Jeiiiiii!
Nyt vaan jatketaan tätä hommaa niin pitkään kun tarvii ja jossain vaiheessa voi varmaan vähentää käyttökertoja, ettei ennen jokaista pesukertaa tartte heittää öljyjä päähän.
Tein myös niin, että kun tuota tavaraa kun ostin sellaisesssa lasipurkissa, niin on tosi vaivalloista kauhoa sitä sieltä ja ruveta sormenpäillä lämmittelemään kämmenessä. Otin siis vanhan ja tyhjän hoitoainepullon, lappasin sinne tuota vahamaista öljyä reilusti, lämmitin kuumassa vesihauteessa ja annostelin korkin suuttimella päähän. Tosi kätevää! Meni 80% vähemmän aikaa kuin ekalla kerralla. Suosittelen näkemään vaivaa tuossa asiassa jos tähän tilanteeseen joskus joudut.

tiistai 2. helmikuuta 2010
Luonto avuksi?

Aloitin testin, tai oikeastaan tätä voisi kutsua myös projektiksi samalla, pari päivää sitten.
Aloitan taustatiedoilla:
2008 syksyllä alkoi outo ilmiö päänahassa ja alussa luulin sitö hilseeksi. Kun ilmiö vaan paheni ja jatkui siitä huolimatta että käytin ja kokeilin niin monia apteekin omia hilseshampoita, päätin että tähän on pakko saatava apua lääkäriltä. Kävin kolmella lääkärillä yhteensä ja kaikilta heiltä sain vinkkejä että nyt on kyseessä päänahan psori. Kaikilta heiltä sain tietty myös reseptejä kaikenlaisia eri lääkkeitä ja liuoksia varten. Alussa ne toimi, muttei tarpeeksi hyvin. 2009 toukokuussa sain reseptin uuteen lääkkeeseen, jota tekijät nimittivät geeliksi. Just joo, ei se mitään geeliä mun mielestä ollut vaan enempi öljyä. Se kuitenkin toimi kaikkein parhaiten, mutta kun hintaa 50ml pullolle tulee n. 30€ (tuosta on vähennetty se Kelan osuus), niin kalliiksi tulee hoitaa.
Oon tehnyt myös vähän nettitutkimusta tässä samalla ja paria muuta konstia on kanssa käytetty lääkkeiden sijaan. Yksi oli jotain...ööh...en ikinä kunnolla muista sen nimeä, mutta siinä oli sana koivu, öljy ja ehkä siinä jotain liedestäkin mainintaa kans. Sitä nyt en oikein jaksanut lähteä etsimään. (Haloo, vähän tyhmää ruveta jotain kokeilemaan jos ei nimikään pysy päässä.) Sitten toinen oli kookosöljy.
Aloitin testaamisen perjantaina 29.tammikuuta, otin kookosöljyä (alle +25 se jähmettyy ja muuttuu valkoiseksi ja vahamaiseksi) kämmenelle nokareen ja lämmitin sen juoksevaksi sormella hieroen. Levitin sitä sitten kauttaaltaan päänahalle, huivi päähän ja annoin vaikuttaa yön yli. Seuraavana päivänä kun pesin hiukset, niin tulos oli loistava! Aine vaikutti samalla tavoin kun kallis lääke, ellei jopa paremmin. Päänahka ei tuntunut enää kiristävän, kutiavan, eikä ollut sellaista inhottavaa "hilsettä".
Tätä aion nyt jatkaa niin pitkään kun on aihetta ja tuun tänne kertomaan tilanteen kehittymisestä. Nyt on taas öljyt päässä ja huomenna pestään taas pois. Toivon mukaan saan sanoa hyvästit kalliille lääkkeille ja jatkossa ostaa kunnon luonnontuotetta joka on niin paljon halvempaa (0,5l = 10,60€).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)