Pumpkin-head

maanantai 29. joulukuuta 2008

Loma

Näin on, Joulu tuli ja meni ja samalla alkoi kiva pikku loma, joka kestää vielä viikon.
Mitä jouluna tapahtui sitten? Eipä oikeastaan mitään erikoista; kävelin äidin luokse Ullanlinnaan lahjakassini kanssa ja pääsin toteamaan että tulipas kuuma sillä reissulla. Siellä sitten syötiin, juotiin (ei paljoa juotu) ja lopulta vaihdettiin lahjat. Sitten oli edessä kävely takaisin kotiin....

Siitä illasta lähtien on ollut pelkkää hengailua, oleskelua, lojumista, leffoja, leffoja ja lisää leffoja. Niin kuin tuossa tänään yhdelle kaverille sanoin, niin osaan arvostaa omaa aikaa ja itsensä kanssa oleskelua, mutta joskus liika on liikaa. Alkaa kaivata kavereiden seuraa jo jonkin verran. Eikä pelkästään kavereiden vaan kyllä se olisi ihan kiva jos olisi sellainen oma kulta jonka kainaloon käpertyä. No niin, se siitä aiheesta.

Loma, silloin voi tehdä mitä haluaa (kunhan se ei ole laitonta) tai olla tekemättä mitään. Kannatan yleensä jälkimmäistä sääntöä, mutta hairahdun välillä ensimmäiseen. Leppoisaa oleskelua, pyykinpesua ja tuikkukynttilöiden polttelua. Näin talvella siis. Noh, eilen tosiaan hairahduin hölkkäämään ulos ja yllätin jopa itseni. Ai niin, unirytmille on sanottu heippa jo aikaa sitten. Tänäänkin heräsin vasta kolmen aikaan päivällä ja siihen taisi vaikuttaa se, että valvoin neljään asti yöllä....en ole ihan varma. Ehkä. ;)

Yksi asia mitä on aivan ihanaa tehdä lomalla on seurata kaiken maailman kokki-ohjelmia. Olen ihan koukussa niihin!!!! Etenkin Anthony Bourdainin ohjelmaan, tyyppi syö mitä vain eteen tuodaan.

Uusi vuosikin on ylihuomenna ja ei löydy minkäänlaista ohjelmaa sille. Ihan hyvä vaan. Tuntuu että jengi stressaa sitäkin ihan mielettömästi, on PAKKO OLLA OHJELMAA UUDEN VUODEN AATOLLE. Pyh, eikä ole.

Tervetuloa 2009, olethan kiltti mulle, olethan! ;)

tiistai 9. joulukuuta 2008

Bullet for My Valentine

Tätä odotin, tänne pääsin, tätä tuun ikävöimään. Aivan loistava keikka!!!!!!!!!


Ei muuta, kiitos.