Johan on markkinat, nimittäin työmarkkinat.
Käyn joka päivä katsomassa netistä mahdollisuuksia löytää uusi työpaikka. Hakemuksia on lähetetty, haastatteluissa on käyty ja sama ruljanssi jatkuu vain.
Kävin yhdessä paikassa haastattelussa joka kesti vain 10 minuuttia. Häh, VAIN 10 MINUUTTIA?! Lähdin sinne varmin ottein ja hyvää fiilistä puhkuen. Sinne saapuessani tajusin, että nyt menee pieleen tämä homma. Mulla oli aika business-tyyliset vaatteet päällä (halusin tietenkin olla edustavan näköinen) ja kaikki muut paikan päällä kulkijat olivat sonnustautuneet samanlaiseen asuun = farkut, hupparit ja tennarit. Haastattelija kävi läpi vain pari asiaa, katsoi paperini ja lopetti haastattelun siihen. Siis voi helvetti vieköön! Kyllä nyt mun kokemuksella tuohon hommaan pitäisi päästä. En voinut uskoa silmiäni kun katsoin kelloa poistuessa huoneesta. Mulla meni enemmän aikaa matkoihin edestakas, kuin varsinaisessa määränpäässä.
Sain sitten puhelun siime viikon torstaina tältä haastattelijalta, että tehtävää en saanut, mutta hän halusi pitää mun paperit ja yhteystiedot jatkoa varten. Etsintä jatkuu.
Etsintä jatkuu myös muilla tahoilla, eli deitti-puolella. On tullut vastaan ihan mukavia henkilöitä ja muutamien kanssa on tullut juteltua enemmän kuin toisten ja yhden henkilön kävin treffaamassa muutama viikko sitten. Väsytti ihan perkeleesti ja oisin jättänyt koko tapaamisen välistä, mutta en viitsinyt tehdä toiselle ohareita taikka siirtää sitä toistamiseen. Mukava ja kiltti kundi, mutta ei meillä niin hyvin natsannut kuitenkaan että jatkoa tulisi.
Joillakin henkilöillä näyttää myös olevan ennakkoluuloja ja jotain nettitreffailua vastaan. Useimmat tutut ja kaverit ovat kuitenkin olleet melko positiivisia asian suhteen. Mikä siinä on, että heti leimataan toinen epätoivoiseksi ja säälittäväksi yksilöksi? Ainoa tapa "tavata" uusia ihmisiä kotoota käsin on valitettavasti netti.
Mua ei kiinnosta juosta joka viikonloppu baareissa, duunista ei kannata miestä lähteä metsästämään ja salilla ei uskalleta lähestyä. (Tässä pakko myöntää, että en uskalla minäkään.) Pois ovat ne ajat, kun teininä olin jossain teini"baarissa", siellä näin söpön kundin ja sanoin kaverille että "mä haluan tuon kundin". Sen suorasukaisen itsevarmuuden haluan takaisin, koska mähän myös nappasin sen kundin itselleni ja seurusteltiin sellaiset kaksi vuotta vielä.
Mutta siis, jos tää tekee musta epätoivosen ja säälittävän yksilön, niin pahoitteluni jos häiritsen asialla elämääsi. Yritän pitää deittailuni poissa silmistäsi, ettei sinun tarvitse turhaan miettiä moisia typeryyksiä.
P.S. Anteeksi outo avautumiseni
