Tänään sain kuulla aamulla että kaksi konsulttia irtisanotaan. Tuli paha mieli.
Tänään kävellessäni työpaikan käytävällä, näin kuin nämä kaksi irtisanottua konsulttia istuvat firman entisen konsultin autossa saamassa kyytiä pois toimistolta. (Leasing-autot oli siis jätettävä työpaikalle.) Vilkutin hyvästit. Tuli paha mieli.
Tänään istuessani toimistolla ajattelin tätä tilannetta, itkin. Tuli paha mieli.
Tänään on firman entisen toimitusjohtajan läksiäisjuhlat vielä edessä. Tuleeko siitäkin paha mieli?
Pumpkin-head
perjantai 27. maaliskuuta 2009
torstai 26. maaliskuuta 2009
Katkera elämä - osa 2
Sitten siinä kävi niin, että tänään irtisanottiin mun esimies. Ja hän sai lähteä samantien. On hieman WTF-fiilis koko jutusta ja tietty olen utelias tietämään miksi niin tapahtui.
Giljotiini iskee. Perse. (nuo kaksi aihetta ei sellaisenaan kuulu mitenkään yhteen)
Tilannekatsaus:
Juhlia tulossa seuraavana viikonloppuna = 2 kpl
Darrojen määriä lähipäivinä = 2 kpl
Ihastuksien määrä = 2 kpl
Giljotiini iskee. Perse. (nuo kaksi aihetta ei sellaisenaan kuulu mitenkään yhteen)
Tilannekatsaus:
Juhlia tulossa seuraavana viikonloppuna = 2 kpl
Darrojen määriä lähipäivinä = 2 kpl
Ihastuksien määrä = 2 kpl
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Katkera elämä
On sitten päässyt käymään jotain sellaista mitä ei ikinä olisi uskonut tapahtuvan mulle. Nimittäin esimies ilmoitti eilen kehityskeskustelun alussa (emme kuitenkaan tämän seuraavan asian takia käyneet kehityskeskustelua lainkaan) että mut luultavasti, 95% todennäköisyydellä irtisanotaan kevään aikana työstäni. Voi saatana.
Päähommat ulkoistetaan ja vapaita paikkoja firmassa ei muita ole. Ei ollut itku kaukana siinä palaverissa. On kyllä hieman hämmentävää itkeä ja vuodattaa kyyneleitä ei-niin-tutun esimiehen edessä ja silti yrittää pitää pokka jottei parkuisi täyttä huutoa. Hämmentävää kieltämättä, kovin.
Prosessi lähtee käyntiin varmaan ensi viikolla ja sitten alussa katsotaan muut mun hommat läpi mitä firmassa teen. Heti maanantaina on epävirallinen keskustelu mun ja TJ:n kanssa tilanteesta ja käydään kaikki "miksi"-kysymykset läpi yms. yms. Sinänsä katkeraa tämä kaikki on, koska nykyinen tehtävä mitä teen, ei ole se mitä oikeasti haluaisin tehdä ja miksi mut alunperin palkattiin tekemään. Sen takia tuntuu niin idiootilta koko tämä tilanne. Saan "potkut" sellaisesta työstä johon mut pakotettiin. Tiedän että olen hyvä työssäni ja olen vuosien varrella oppinut tosi paljon ja kerryttänyt ammattilaisuuttani. Silti pelottaa saanko töitä muualta vai en, koska korkeampaa koulutusta mulla ei ole. Nyt jos koskaan toivoisin, että kokemus toisi lisäpojoja työnhaussa.
Pyysin esimiestä ilmoittamaan johdolle, ettei tästä puhuttaisi/mainittaisi mitenkään julkisesti ennen kuin itse niin haluan. Olen ollut firmassa jo melkein 8 vuotta töissä ja tunnesiteet muita kollegoja kohtaan ovat aika voimakkaat. Muutenkin olen tunneihminen, käsittelen asiat ensin tunnepuolella ja sitten vasta tulee järki peliin. Töissä on kuitenkin yksi erittäin tärkeä ihminen, joka on ollut aina alusta asti lähellä mun sydäntä - Sini. Siniltä olen oppinut elämää ja meistä on tullut hyvin läheiset. Ihme ja kumma, juuri tämän takia en voi hänelle vielä kertoa tästä tilanteesta (vaikka salailu oikeasti on todella rankkaa mulle). En halua, että joka päivä surkutellaan tilannetta hänen kanssa. Se on liian rankkaa, ainakin mulle. Mua pelottaa jo nyt se viimeinen työpäivä tuolla, koska tunteet tulevat olemaan tosi pinnalla. En tiedä jos edes pystyn siihen ollenkaan (note to myself: osta vedenkestävää maskaraa).
Kahdelle henkilölle olen kertonut asiasta töissä: vieruskaverini työpisteessä jossa työskentelen ja sitten yhdelle toiselle tärkeälle henkilölle, keneen luotan. Voi olla, että ajan myötä muut voivat ihmetellä mun asennetta ja mielialoja vaikka yrittäisinkin pitää positiivista mielialaa yllä. Kaikkea ei voi feikata loppujen lopuksi. Ei edes sitä, että vaikka kuinka yrittäisin leikkiä vahvaa jo nyt, niin silti kyyneleet meinaa valua silmistä ja alaleuka väpättää tätä kirjoittaessa.
Katkeraa, katkeraa; tänään ostettiin perjantaikokousta varten jäätelöä ja marjoja tarjottavaksi kaikille ja sitten naistenpäivän kunniaksi ostettiin vaaleanpunaiset isot ruusut kaikille naisille. Koska en kokoukseen ehtinyt vaan istuin toisessa paikassa sen ajan päivystämässä, niin siltikään kukaanei tuonut mulle ruusua (aiemmin mulle on aina sellainen tuotu), enkä sellaista ottanut itelleni kun kävin toimiston puolella kokouksen päätyttyä. Pitäkööt kortensa.
Turhaa tuhlausta ja teeskentelyä kun toinen irtisanotaan.
Tälle työpaikalle tulen olemaan katkera ikuisesti.
Päähommat ulkoistetaan ja vapaita paikkoja firmassa ei muita ole. Ei ollut itku kaukana siinä palaverissa. On kyllä hieman hämmentävää itkeä ja vuodattaa kyyneleitä ei-niin-tutun esimiehen edessä ja silti yrittää pitää pokka jottei parkuisi täyttä huutoa. Hämmentävää kieltämättä, kovin.
Prosessi lähtee käyntiin varmaan ensi viikolla ja sitten alussa katsotaan muut mun hommat läpi mitä firmassa teen. Heti maanantaina on epävirallinen keskustelu mun ja TJ:n kanssa tilanteesta ja käydään kaikki "miksi"-kysymykset läpi yms. yms. Sinänsä katkeraa tämä kaikki on, koska nykyinen tehtävä mitä teen, ei ole se mitä oikeasti haluaisin tehdä ja miksi mut alunperin palkattiin tekemään. Sen takia tuntuu niin idiootilta koko tämä tilanne. Saan "potkut" sellaisesta työstä johon mut pakotettiin. Tiedän että olen hyvä työssäni ja olen vuosien varrella oppinut tosi paljon ja kerryttänyt ammattilaisuuttani. Silti pelottaa saanko töitä muualta vai en, koska korkeampaa koulutusta mulla ei ole. Nyt jos koskaan toivoisin, että kokemus toisi lisäpojoja työnhaussa.
Pyysin esimiestä ilmoittamaan johdolle, ettei tästä puhuttaisi/mainittaisi mitenkään julkisesti ennen kuin itse niin haluan. Olen ollut firmassa jo melkein 8 vuotta töissä ja tunnesiteet muita kollegoja kohtaan ovat aika voimakkaat. Muutenkin olen tunneihminen, käsittelen asiat ensin tunnepuolella ja sitten vasta tulee järki peliin. Töissä on kuitenkin yksi erittäin tärkeä ihminen, joka on ollut aina alusta asti lähellä mun sydäntä - Sini. Siniltä olen oppinut elämää ja meistä on tullut hyvin läheiset. Ihme ja kumma, juuri tämän takia en voi hänelle vielä kertoa tästä tilanteesta (vaikka salailu oikeasti on todella rankkaa mulle). En halua, että joka päivä surkutellaan tilannetta hänen kanssa. Se on liian rankkaa, ainakin mulle. Mua pelottaa jo nyt se viimeinen työpäivä tuolla, koska tunteet tulevat olemaan tosi pinnalla. En tiedä jos edes pystyn siihen ollenkaan (note to myself: osta vedenkestävää maskaraa).
Kahdelle henkilölle olen kertonut asiasta töissä: vieruskaverini työpisteessä jossa työskentelen ja sitten yhdelle toiselle tärkeälle henkilölle, keneen luotan. Voi olla, että ajan myötä muut voivat ihmetellä mun asennetta ja mielialoja vaikka yrittäisinkin pitää positiivista mielialaa yllä. Kaikkea ei voi feikata loppujen lopuksi. Ei edes sitä, että vaikka kuinka yrittäisin leikkiä vahvaa jo nyt, niin silti kyyneleet meinaa valua silmistä ja alaleuka väpättää tätä kirjoittaessa.
Katkeraa, katkeraa; tänään ostettiin perjantaikokousta varten jäätelöä ja marjoja tarjottavaksi kaikille ja sitten naistenpäivän kunniaksi ostettiin vaaleanpunaiset isot ruusut kaikille naisille. Koska en kokoukseen ehtinyt vaan istuin toisessa paikassa sen ajan päivystämässä, niin siltikään kukaanei tuonut mulle ruusua (aiemmin mulle on aina sellainen tuotu), enkä sellaista ottanut itelleni kun kävin toimiston puolella kokouksen päätyttyä. Pitäkööt kortensa.
Turhaa tuhlausta ja teeskentelyä kun toinen irtisanotaan.
Tälle työpaikalle tulen olemaan katkera ikuisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)