On sunnuntai, aurinko paistaa ulkona kirpeässä syyssäässä silti hieman nokanpäätä lämmittäen. Minä istun (oikeasti makoilen) kotona kovassa väsymyksessä ja ehkä vielä lievässä darrassa viikonlopun jäljiltä.
Mikä tekee sunnuntaipäivistä kivan? Sulla on tietysti oikeus olla tekemättä yhtään mitään, ilman että kaikki tuomitsee sut laiskaksi paskaksi. Sulla on myös oikeus tehdä puolestasi vaikka mitä, esim. kuntoilla, siivoilla, lueskella (ei välttämättä juuri tuossa järjestyksessä). Minä olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon suosiolla, koska viimeisenä tulee mieleen jonkin sortin fyysinen tekeminen.
Lievää taustaa valinnalleni tulee tässä:
tapasin hengenheimolaisiani (saanhan kutsua teitä sillä nimellä?) ensimmäistä kertaa perjantaina ja vietimme kovinkin kostean, mutta silti unohtumattoman illan yhdessä. Lopputuloksena väsymystä, silmäkulman hajoamista, verisiä lakanoita, helvetisti tyhjiä kaljatölkkejä ja pirun hyvä mieli. On se jännää miten ennestään toisille tuntemattomien ihmisten kanssa voi tulla niin hyvin toimeen.
Uusintaa luvassa vielä tämän vuoden puolella.
Eilinen menipienessä tärinässä eteenpäin niin, että piti mennä jo sovittuun toiseen tapaamiseen. Naisjengin kanssa eka syömään ja sitten jotain. Olihan se hienoa tilata ihania herkkuja ja paljon juomista, jotka ei edes maistuneet taikka vieneet janoa pois. Rahaa paloi ihan turhaan ja päätin sitten lähteä kotiin aikaisin. En olisi kyllä enempää jaksanutkaan heidän seurassa olla, koska alkoi pää hajoilla joidenkin naisten läpänheittoon. Tai no, ei se edes ollut läpänheittoa vaan blondiajattelua punkulla höystettynä. On se hieno näky, kun 90-luvulle (tyyliltään) jämähtänyt nelikymppinen yksinhuoltaja-blondi sipsuttelee korkeissa nilkkaremmi koroissaan Teatterin käytäviä pitkin, reisiin asti ulottuvassa liehuvassa hameessa hymyillen punkulla värjääntyneiden hampaidensa kanssa. Tilanne alkoi muistuttamaan huonoa komediapätkää, joka meni yli äyräiden kun hän ehdotti että mentäisiinkö Katajannokalla olevaan Grecia-ravintolaan, jossa olisi ollut 35v.-bileet. Tein päätökseni, lähdin kotiin.
Nyt siemailen punkkua itsekin, mutta siinä toiveessa että saisin pienen "sievän" päälle, jotta ensi yöstä ei tulisi liian tuskallinen. Liskoja en kaipaa kotiini, enkä öihini.
